Petit Trianon

Petit Trianon
Petit Trianon, sisäänkäynti eteläjulkisivu
Petit Trianon, sisäänkäynti eteläjulkisivu
Sijainti Versailles, Yvelines, Ranska
Koordinaatit 48°48′56.3″N, 2°06′35″E
Rakennustyyppi palatsi
Valmistumisvuosi 1768
Suunnittelija Ange-Jacques Gabriel
Rakennuttaja Ludvig XV
Omistaja Ranskan valtio
Tyylisuunta uusklassismi
Runkorakenne tiili
Julkisivumateriaali hiekkakivi
Pituus 23 m
Leveys 23 m
Kerrosluku 3
Bruttoala 1 458 m²[1]
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKNimi-testi OK
Suuri ruokasali (Salle à manger): Honoré Guibertin veistämissä seinäpaneeleissa ei ole kultauksia, jotta ne sopivat Jacques-François Dropsyn veistämän Turquin blue marmoritakan kanssa. Koristeaiheina on käytetty laakerinlehviä, köynnöksiä, hedelmiä ja kukkia.[2]
Ranskalainen paviljonki Petit Trianonin ranskalaisen muotopuutarhan keskellä, arkkitehti Ange-Jacques Gabriel 1750.[3]
Petit Trianon, buduaari eli "liikkuvien peilien huone", mekaniikka-insinööri Jean-Tobie Mercklein. Alkuperäinen ebenisti Georges Jacobin 1785 tekemä kalusto oli verhoiltu sinisellä silkillä. Seinäpaneelit Jules-Hugues ja Jean-Siméon Rousseau 1785-1787.
Huvimaja Belvedere ja keinotekoinen kalliomuodostelma grotto (rocher) Petit Trianonin englantilaisessa maisemapuutarhassa, arkkitehti Richard Mique 1774-1786 ja 1781-1782

Petit Trianon ("Pieni Trianon", myös Pikku Trianon[4]) on Ranskan kuningas Ludvig XV:n vuosina 1762–1768 rakennuttama pieni palatsi Versailles’n palatsin puiston alueella Versailles’ssa Ranskassa. Se on osa Grand Trianonin puistoa.

Suunnittelu ja rakentaminen

Petit Trianonin rakennutti Ludvig XV pitkäaikaiselle rakastajattarelleen ja neuvonantajalleen Madame de Pompadourille, sen suunnitteli arkkitehti Ange-Jacques Gabriel ja se rakennettiin vuosina 1762–1768.[5]

Rakennustöiden johdossa oli arkkitehti Louis Le Dreux de La Châtre (1721–1792). Perustukset olivat valmiit vuonna 1762, jonka jälkeen alkoi seinämuurien rakentaminen, jossa oli mukana 75 kiviseppää ja 120 muuraria.[6][7] Rakennus oli vesikatossa vuonna 1764. Vuosina 1765–1768 tehtiin veistoskoristelua, puusepäntöitä, lukituksia ja maalausta. Ludvig XV:n jo aiemmissa rakennusprojekteissaan käyttämät kuvanveistäjät, flaamilaissyntyinen Jacob Verbeckt (1704–1771) ja Jules-Antoine Rousseau (1710–1782) tekivät perinteistä rokokoo-koristelua; kuvanveistäjä ja ebenisti Honoré Guibert (1720–1791) suosi uutta kreikkalaista klassista tyyliä sekä kivitöissään että sisustuksen puunveistossa mm. seinäpaneeleissa.[8][7] Kokonaisbudjetti oli 736 000 livreä,[6][7] nykyrahassa noin 8,3 miljoonaa euroa,[9] josta kolmasosa meni puutöiden kustannuksiin.[7]

Madame de Pompadour, joka oli ollut mukana suunnittelussa,[10][11] kuoli neljä vuotta ennen kuin rakennus valmistui, ja sen sai käyttöönsä vuonna 1770 hänen seuraajansa Madame du Barry. Hän oli ensimmäinen henkilö, joka yöpyi säännöllisesti Petit Trianonissa.[12]

Huhtikuun 23.-24. päivä 1774 Ludvig XV tunsi Petit Trianonissa isorokon ensioireet, jotka johtivat hänen kuolemaansa Versailles'n palatsissa kaksi viikkoa myöhemmin, jonka jälkeen alkoi Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten hallituskausi.[13]

Arkkitehtuuri

Petit Trianon on kuuluisa esimerkki siirtymävaiheesta 1700-luvun alkupuolen rokokootyylin ja sitä seuranneen hillitymmän ja hienostuneemman uusklassisen arkkitehtuurin välillä. Sitä pidetään ranskalaisen uusklassisen arkkitehtuurin mestarinäytteenä.[14] Se on muodoltaan yksinkertainen kuutio, jossa on tasakatto, jota ympäröivät balusterikaiteet.[13]

Arkkitehti Ange-Jacques Gabriel vältti liian yksinkertaisen vaikutelman muuntelemalla jokaisen julkisivun ilmettä. Eteläinen julkisivu, joka avautuu kunniapihalle (cour d'honneur) eli pääsisäänkäynnin puolelle, on koristeltu neljällä pilasterilla, jotka korostavat toisen kerroksen kolmea keskimmäistä ikkunaa. Pohjoinen julkisivu toistaa tätä jäsentelyä, mutta siinä on puutarhan tasoeron vuoksi yksi kerros vähemmän.[13]

Itäinen julkisivu, jonka puolella olivat aikoinaan Ludvig XV:n kasvimaat, on hillityin ja paljain. Ranskalaiseen muotopuutarhaan päin avautuva länsijulkisivu on yksityiskohtaisempi ja koristeltu neljällä korinttilaisella pylväällä. Maaston korkeuserojen vuoksi rakennuksen tällä puolella on käytetty portaikkoja kekseliäästi.[13]

Petit Trianon, Marie Antoinetten makuuhuone. Vuode ei ole alkuperäinen, tuolit ovat alkuperäistä ''mobilier aux épis'' eli "viljantähkäkalustoa", ebenisti Georges Jacob.[15]
Petit Trianonin puutarhat Marie Antoinetten aikana n. 1770–1795. Vas. ranskalainen muotopuutarha ja oik. englantilainen maisemapuutarha, jossa on Hameau de la Reine maalaiskylä.

Rakennuksen kaksi ensimmäistä kerrosta on sijoitettu laajan portaikon ympärille. Koska palatsi on rakennettu rinteeseen, ensimmäisen kerroksen vastaanottohuoneet, joitten ikkunaruudut muutettiin mahdollisimman suuriksi Marie Antoinetten aikana,[16] avautuvat suoraan puutarhaan. Ullakolla oli Ludvig XV:n huoneisto, jossa oli työhuone, makuuhuone ja pukeutumishuone. Täältä kulkivat yksityisportaat alas puolikerrokseen, jossa Madame du Barry asui vuoteen 1772 asti.[17] [18] Toisen kerroksen huoneistosta, joka kuului ensin Madame du Barrylle ja sittemmin Marie Antoinettelle on näkymä englantilaiseen maisemapuutarhaan ja lemmentemppelille eli avoimelle pyöreälle huvimajalle.[13]

Kutsuvieraiden haluttiin olevan mahdollisimman vähän tekemisissä palvelijoiden kanssa. Sen vuoksi Ludvig XV:n aikana molemmissa ruokasaleissa[11] (salle à manger) olleet pöydät haluttiin nostaa ja laskea vastapainojen avulla lattiaan suunnitellun luukun kautta. Näin alakerrassa työskentelevät palvelijat pysyisivät poissa näkyvistä. Tällaisia pöytiä ei koskaan tehty, koska insinööri Antoine-Joseph Loriot'n sekä lukkoseppä Gamainin ja mekaanikko Richerin työn kustannus 12 000 livreä oli liian paljon,[7] nykyrahassa noin 135 000 euroa,[9] mutta suunnitelma koneistoksi on yhä nähtävissä rakennuksen pohjakerroksessa kahdessa huoneessa.[13]

Ludvig XV:n ranskalainen ja kasvitieteellinen puutarha. Nouveau Trianon planté par Louis XV, 1760

Ranskalainen puutarha ja kasvitieteelliset palstat

Ranskalainen muotopuutarha ja sen rakennelmat tehtiin arkkitehti Ange-Jacques Gabrielin suunnitelmien mukaan vuosina 1749–1753: eläintarha, jossa oli tilat myös hollantilaisille lehmille sekä lampaille[19] (1749), ranskalainen paviljonki (1750), lintutalo, jossa oli rotukanoja sekä fasaaneja[19] (1751) ja Pavillon frais "viileä paviljonki" kesäateriointia varten (1753). Sivurakennuksessa oli myös oma meijeri. Kasvitieteestä ja puutarhanhoidosta kiinnostunut Ludvig XV istutti päärakennuksen koillispuolelle myös hedelmäpuutarhan, jossa oli Euroopan suurimmat kasvihuoneet, joissa voitiin kasvattaa eksoottisia lajeja, kuten ananasta ja kahvia. Linnén kasviluokkien mukaan ja kasvitieteilijä Bernard de Jussieu'n johdolla istutettiin vuodesta 1759 lähtien säännöllisiä puutarhapalstoja.[20][21][11] Kukkapuutarhassa oli kasvihuone, kukkaistutusalue ja lukemattomia kukkapenkkejä.[20] Pääpuutarhurina toimi vuosina 1749–1782 Claude Richard ja sen jälkeen hänen poikansa Antoine Richard aina vuoteen 1793 asti.[22] Kaikkiaan Petit Trianon puutarhoineen ja lisärakennuksineen tuli maksamaan 1,3 miljoonaa livreä,[7] nykyrahassa noin 14,7 miljoonaa euroa.[7]

Ranskalaiseen puutarhaan rakennettiin Marie Antoinetten aikana vuonna 1776 kiinalaistyylinen karusellimainen huvilaite Le jeu de bague chinois, siihen liittyvä galleriakäytävä valmistui vuonna 1782,[11] jossa voitiin kisata renkaitten (bague) keihästämisestä pyörivän akselin ympäri. Insinööri Perrier'n, lukkoseppä Roche'n, puuseppä Taboureux'n ja kuvanveistäjän Augustin Bocciardin aikaansaama rakennelma oli koristeltu kullatuilla lohikäärmeillä, khimairoilla, riikinkukoilla ja kelloilla.[23][24] Tälle huvilaitteelle varattiin 100 000 livreä, yksi lohikäärme maksoi 600 livreä kappale.[7] Toisen lähteen mukaan kokonaiskustannus oli yli 78 000 livreä ja alkuperäinen kustannusarvio 17 000 livreä.[25]

Ranskalaisen puutarhan muurin viereen rakennettiin myös kuningattaren pieni, noin 120[26] –250 -paikkainen teatteri vuonna 1778-1779, joka on säilynyt alkuperäisessä asussaan näyttämökoneistoa myöten.[27] Kuningatar halusi yksityisen teatterin, koska hän halusi itse esiintyä näyttämöllä kuninkaan ollessa katsomossa.[27] Teatteri oli aktiivisessa käytössä vuosina 1780-1785.[28]

Marie Antoinette Petit Trianonissa

Kun Ludvig XVI toukokuussa 1774 tuli 20-vuotiaana Ranskan kuninkaaksi, hän luovutti Petit Trianonin ja sitä ympäröivän puutarhan kesäkuussa 19-vuotiaan puolisonsa, kuningatar Marie Antoinetten yksinomaiseen käyttöön, ja siitä tulikin pian nuoren kuningattaren lempipaikka.[5][29][30] Marie Antoinette oli jo kauan pyytänyt itselleen taloa maaseudulta.[31][7] Tämä oli ensimmäinen kerta kun Ranskan kuningatar sai linnan omiin nimiinsä ja asia aiheutti hämmennystä hovissa. Huhuttiin jopa siitä, että linna voisi periytyä hänen veljelleen Itävallan keisari Joosef II:lle, jos kuningatar sattuisi kuolemaan. Eräs parlamentin jäsen piti asiaa suorastaan politiikan ja moraalin vastaisena.[32]

Marie Antoinette vetäytyi Petit Trianoniin paetakseen hovielämän muodollisuuksia ja vapautuakseen kuninkaallisten velvollisuuksien taakasta. Versailles'n palatsissa häneen kohdistui suuria paineita ja arvostelua niin perheen kuin hovin taholta. Kahden kilometrin päässä pääpalatsista sijaitseva Petit Trianon oli kuningattaren lepopaikka ja vapaa-ajan asunto, jossa hän saattoi levätä näistä koettelemuksista. Koska rakennus oli kuningattaren yksityisaluetta, kukaan ei saanut tulla sinne ilman kuningattaren lupaa, ei edes puoliso Ludvig XVI, ellei käynnistä ollut etukäteen sovittu.[4]

Hovin aatelistolla ei ollut sinne pääsyä, vaan ainoita kutsuvieraita olivat kuningattaren "sisäpiirin" jäsenet kuten Lamballen prinsessa Marie-Louise de Savoie ja Polignacin herttuatar Yolande de Polastron,[33] Chimayn prinsessa Laure Auguste de Fitz-James, Jeanne-Louise-Henriette Campan[34] ja Geneviève d'Ossun.[17][35] Keväällä 1779 Marie Antoinette vetäytyi kolmen viikon eristykseen kuninkaasta Petit Trianoniin toipuakseen tuhkarokosta tyttärensä Marie-Thérèsen syntymän jälkeen, jotta ei tartuttaisi tauti puolisoonsa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän yöpyi linnassa.[32] Hänen koko taloutensa tuli mukana, sekä neljä miespuolista ystävää: Coignyn herttua François-Henri de Franquetot de Coigny, Guînesin herttua Adrien-Louis de Bonnières, kreivi Valentin-Ladislas Esterházy ja Besenval de Brünstattin paroni Peter Victor. Osa suuresta seurueesta joutui yöpymään Grand Trianonissa.[32] Tämä rikkoi hovietikettiä ja sai juorut leviämään Versailles'ssa ja synnytti "ilkeämielisiä vihjauksia kuningatarta kohtaan, joista tuli myöhemmin kovin tavallisia",[36] että palatsissa tapahtui jotain perverssiä tai skandaalimaista.[37] Hovissa tämä aiheutti kateutta ja paikkaa alettiin kutsua nimellä "Petit-Vienne" eli Pikku Wien, mikä viittasi Marie Antoinetten syntymäkaupunkiin.[11]

Kymmenen vuoden aikana Marie Antoinetten on laskettu viettäneen 116 päivää Petit Trianonissa.[38] Hän alkoi viettää aikaa ja yöpyä linnassa vuodesta 1779 alkaen,[11] eikä oleskellut siellä talvisin.[7] Hänen tilaamansa muutostyöt, mukaan luettuna englantilaisen puutarhan rakentaminen, joka kesti 15 vuotta, maksoivat noin 2 miljoonaa livreä,[39][7] nykyrahassa noin 22,5 miljoonaa euroa.[9] Puutarhojen ylläpitoon meni noin 6 500 livreä vuodessa[7] eli nykyrahassa noin 73 000 euroa.[9]

Sisustus

Palatsin sisätiloissa tehtiin rakenteellisia muutoksia: Ludvig XV:n aikainen yksityisportaikko purettiin vuonna 1780 ja sen tilalle rakennettiin kirjasto ja yksityinen kulmabuduaari.[13] Sen sisustus osoittaa poikkeuksellista kekseliäisyyttä. Mekanismin suunnitteli mekaniikka-insinööri Jean-Tobie[40] Mercklein.[11][41] Peileillä varustetut paneelipinnat voidaan alakerrasta kampea kääntämällä nostaa ja laskea joko ikkunoiden eteen luukuiksi, jotka heijastavat ja moninkertaistavat kynttilänvalon tai alaslaskettuina peittävät oviaukkoja.[42] Tämän huoneen sisustus uusittiin arkkitehti Richard Miquen (1728–1794) suunnittelema vaaleansini-valkoiseksi vuonna 1785-1787, arabeskityylisen paneloinnin veistivät veljekset Jules-Hugues ja Jean-Siméon Rousseau.[11] Tähän tyyliin piti uusia myös kuningattaren muut huoneet, mutta vallankumous vuonna 1789 keskeytti työt.

Lämmityskeittiö suljettiin, koska sieltä nousevat hajut häiritsivät kuningatarta, jonka huoneet olivat suoraan yläpuolella. Palatsin varsinainen keittiö monine aputiloineen ja varastoineen sijaitsi sisäänkäyntipihan läntisessä siipirakennuksessa,[43] johon pääsi kappelin ja kappelin eduspihan kautta. Keittiön takana oli kymmenen hevosen talli ja vaunu- sekä kantotuolivaja.

Ludvig XV:n ullakkohuoneisto, jossa sisustusta ei työhuonetta lukuunottamatta muutettu, oli varattu puoliso Ludvig XVI:lle, vaikka hän ei koskaan nukkunut siellä ja huoneita käytti todennäköisesti kuninkaan sisar Madame Élisabet. Puolikerros kuningattaren asunnon yläpuolella oli varattu Marie Antoinetten hovirouvalle (prinsessa Chimay) ja ensimmäiselle kamarirouvalle (Madame Campan, Madame de Misery).[13]

Vuonna 1781 tilattiin Sévres'n manufaktuurista muodikkaasti helmiriveillä ja ruiskukilla (Perles et Barbeaux) koristeltu, käsinmaalattu posliiniastiasto, jossa oli 259 osaa ja 120 lautasta.[44][45] Se toimitettiin tammikuussa 1782 ja hinta oli 12 420 livreä,[46] nykyrahassa noin 140 000 euroa.[9]

Petit Trianonin Perles et Barbeaux astiaston posliinilautanen, suunnittelija Michel-Gabriel Commelin (1746–1802), koristemaalari Jean-Nicholas Le Bel (toimi 1765–1793), Sèvres 1781[46]

Kuningatar tilasi vuonna 1787 koristetaiteilija ja sisustussuunnittelija Jean-Démosthène Dugourcin suunnittelemaan uudelleen makuuhuoneensa. Kuuluisa koristepuuseppä ja ebenisti Georges Jacob (1739–1814) veisti huonekalujen jalat nauhalla sidottujen vehnänlyhteiden muotoisiksi ja tuolin sarjaan eli kehykseen viljantähkiä, muratti-, jasmiini- ja kieloköynnöksiä sekä männynkäpyjä, jotka edustavat neljää vuodenaikaa. Nämä luontoaiheet korostivat Petit Trianonin maalaistunnelmaa.[47][15] Tuolien valkoiseen lyoninsilkkikankaaseen kirjottiin ruusuja ja ruiskaunokkeja Marie-Olivier Desfargesin työpajassa puolen vuoden ajan.[15]

Belvedere huvimaja, Richard Mique 1781, seinämaalaukset Sébastien-François Le Riche

Englantilainen puutarha

Ludvig XV:n aikaiset tasamaalla sijainneet botaaniset kasvimaat muutettiin täysin. Yli 4 000 kukka- ja kasvilajia siirrettin Pariisin kasvitieteelliseen puutarhaan.[48] Niiden paikalle rakennettiin vuosina 1774–1786 muodikas englantilais-itämainen puutarha (ransk. jardin anglo-chinois) joko taiteilija Hubert Robert'n tai Caramanin kreivi Victor Maurice de Riquet'n (1727–1807)[7] luonnosten ja arkkitehti Richard Miquen (1728–1794) suunnitelmien mukaan. Maastoon kaivettiin vesiuomia, kokonainen joki ja lampia sekä maansiirtotöillä tehtiin saaria, täyttömäkiä ja kumpareita,[11] ja niitä muuteltiin myöhemmin usein.[49] [50] Kreivi de Caraman sai ruhtinaallisen 200 000 livren suunnittelupalkkion, Richard Mique 30 000 livreä. Puutarhan kustannuksiin arvioitiin menevän 150 000 livreä vuodessa[7] eli nykyrahassa noin 1,7 miljoonaa euroa.[9]

Richard Mique suunnitteli englantilaiseen maisemapuistoon pyöreän, pylväiden kannatteleman avoimen lemmentemppelin vuonna 1777, keinotekoisen kallioluolan eli grotton vuonna 1782 ja kahdeksankulmaisen Belvedere huvimajan vuonna 1781, jossa on Sébastien-François Le Riche'n tekemät taidokkaat seinämaalaukset ja elliptisen ristikkäiskuvion koristama marmorimosaiikkilattia.[51]

Le Hameau de la Reine maalaiskylä

Vuosina 1783–1787 Petit Trianonin itäpuolelle englantilaiseen puutarhaan rakennettiin Le Hameau de la Reine,[52] maalaiskylä lukuisine pienine rakennuksineen.[53] Rakennukset suunnitteli kuningattaren suosikkiarkkitehti, rakennusten intendentti[54] Richard Mique, Caramanin kreivi Victor Maurice de Riquet'n (1727–1807) luonnosten perusteella leipomoineen, meijereineen, navettoineen, näköalatorneineen ja mökkeineen.[55][56]

Le Hameau de la Reine maalaiskylä, arkkitehti Richard Mique 1783-1787

Kymmenen maalaistalon näköisen rakennuksen (tuulimylly, buduaari, ruokasali, Kuningattaren talo, biljardihuone, lämmityskeittiö, kyyhkyslakka, vartiotupa) talonpoikaistyylinen ulkoasu kätki sisätilat, jotka olivat huolella sisustettuja ja usein runsaasti kalustettuja. Vastoin Marie Antoinettesta saatua syvälle juurtunutta julkista kuvaa, kuningatar ja hänen seurueensa eivät "leikkineet talonpoikia" kyseenalaisen maineen saaneessa ympäristössä, jossa oli nauhoihin kiinnitettyjä lampaita. Kuningatar käytti kylää paikkana rentouttaville kävelyretkille tai pienten kokoontumisten järjestämiseen. Kylässä oli myös kuningattaren vaatima toimiva maatila, joten se palveli kuninkaallisten lasten kasvatustehtävässä.[57]

Maalaiskylän oli tarkoitus toteuttaa ainakin vertaus­kuvallisesti kuningattaren suuresti ihaileman Jean Jacques Rousseaun ohje paluusta luontoon.[52] Paluu luontoon ja paimenidyllit yhdistyivät maaseudun viattomuutta ja koskemattomuutta ihannoivassa aatemaailmassa. Puiston teatterissa kuningatar ystävineen esitti pastoraaleja, muun muassa Rousseaun näytelmää Le Devin du village.[58]

Ranskan vallankumouksen jälkeen

Seurustelusalonki, jota Marie Antoinette käytti musiikkisalonkina. Lyhtyvalaisin on alkuperäinen ja valmistettu Marie Antoinetten tilauksesta vuonna 1784 tähän huoneeseen.[13] Vuoden 1867 jälkeen se roikkui pääportaikossa. Lyhty palautettiin paikalleen vuonna 2008 restauroinnin aikana. Alkuperäinen Madame du Barryn aikainen kalusto oli verhottu sinisellä loimisilkillä ja koristeltu maalatuilla kukilla.

Lokakuun 5. päivänä 1789[11] Marie Antoinette oli Petit Trianonin englantilaisessa puutarhassa lähellä grottoa, kun sanansaattaja toi hänelle tiedon, että Pariisista lähtenyt aseistautunut joukko oli tulossa. Kun kuningasperhe seuraavana päivänä pakotettiin lähtemään Versailles'sta, Petit Trianoniin jäivät vain puutarhurit ja muu henkilökunta. Meneillään olleet työt keskeytettiin ja puutarhojen rakentajille tarkoitetuista 1 650 000 livrestä[7] 479 000 livreä[7] jäi maksamatta. Sisäministeri Roland määräsi vuonna 1792 entisen kuningattaren puutarhurin, Antoine Richardin huolehtimaan puutarhasta ja kasvihuoneista uudella nimikkeellä, conservateur du jardin et des pépinières de Trianon.[7]

Kun monarkia heinäkuussa 1792 oli lopullisesti kumottu, Petit Trianonin kaikki huonekalut, taideteokset ja muut arvoesineet myytiin konventin 10. heinäkuuta 1793 tekemän päätöksen mukaisesti huutokaupalla. Huutokauppa aloitettiin sunnuntaina 25. elokuuta 1793, ja sitä jatkettiin heinäkuun 11. päivään 1794 saakka.[59] Myyty omaisuus joutui hajalleen eri tahoille. Rauta-, kupari-, hopea-, lyijy- ja messinkiesineet takavarikoitiin arsenaalien ja rahakamarin käyttöön.[11] Kuvanveistäjä Amable Boichard kutsuttiin huhtikuussa 1794 poistamaan esineistä "kuninkuuden ja feodalismin tunnukset".

Uuden tasavallan aikana Petit Trianonissa tehtiin useita muutoksia. Sen maat julistettiin kansallisomaisuudeksi, ja puutarha suunniteltiin myytäväksi ja jaettavaksi kymmeneen viljelyspalstaan.[7] Versaillesin kaupunki ehdotti, että paikalle perustettaisiin kasvitieteellinen puutarha, mutta sitä ei toteutettu. Vuonna 1796 alue vuokrattiin ja puistoon rakennettiin ravintola.[11] Aluetta käytettiin tanssi- ja juhlapaikkana,[7] mutta vuoteen 1801 mennessä se oli hylätty ja joutunut ilkivallan kohteeksi. Useat sivurakennukset oli hajotettu maan tasalle. Myöhemmin puutarhat kunnostettiin uudelleen, ja osassa rakennusta toimi koulu.

Yleiskartta Petit Trianonin Ranskalaisesta ja Englantilaisesta puutarhasta sekä Grand Trianonista 1800-luvulla, Paul Berthier (1822-1912)

Keisarivallan aika

Napoleon palautti palatsin ja puutarhat entiseen loistoonsa arkkitehtien Guillaume Trepsat ja Alexandre Dufour'n suunnitelmien mukaisesti vuosina 1805–1811 ensin sisarelleen Pauline Bonapartelle ja myöhemmin toiselle puolisolleen keisarinna Marie Louiselle. Osa Hameau de la Reine maalaiskylän rakennuksista (meijeri, maanviljelijän asuintalo ja navetta) oli 20 vuodessa päässyt niin huonoon kuntoon, että ne purettiin.[60]

1830-luvulla palatsi luovutettiin Orléansin herttua Ferdinand-Philippelle, Ludvig Filip I:n vanhimmalle pojalle ja tämän puolisolle prinsessa Helene von Mecklenburg-Schwerinille.[13] Tällöin herttuan huoneista ullakolla tehtiin kierreportaat välikerrokseen, jonne tehtiin herttualle kylpyhuone vuonna 1837.[61] Vuonna 1867 keisarinna Eugénie muutti Petit Trianonin museoksi, joka oli omistettu Marie Antoinetten muistolle. Hän järjesti siellä kaikkien aikojen ensimmäisen entiselle kuningattarelle omistetun näyttelyn.[13]

Nykyaika

Petit Trianon on restauroitu vuonna 2008.[62][11] Teatteri restauroitiin vuonna 2001.[26] Pavillon frais kesäruokasali, joka oli purettu huonon kuntonsa vuoksi vuonna 1810, rakennettiin uudelleen vuonna 1984 ja restauroitiin vuonna 2010.[63] Englantilaisessa puistossa on restauroitu lemmentemppeli vuosina 2005-2006,[11] keinotekoinen kalliomuodostelma eli grotto vuonna 2000[11] ja Belvedere huvimaja vuonna 2012.[64][65] Le Hameau de la Reine maalaiskylää on restauroitu vuosina 1993, 1999, 2001-2003[11] ja 2015-2018.[66]

Petit Trianonin julkisivut

  • Läntinen julkisivu
    Läntinen julkisivu
  • Pohjoinen julkisivu
    Pohjoinen julkisivu
  • Itäinen julkisivu
    Itäinen julkisivu
  • Eteläinen julkisivu
    Eteläinen julkisivu

Pohjapiirrokset

  • Petit Trianonin pohjakerros Marie Antoinetten aikana: A vartiotupa, B pääportaikko, C biljardihuone, D hopea- ja astiahuone, E "liikkuvien peilien" huoneen koneisto, F lämmityskeittiö, G pohjoiskäytävä, K-H galleriakäytävä kiinalaiselle karusellille, I-J "liikkuvien pöytien" koneistot / toimistoja / hedelmäkellareita, L käytävä kappeliin ja keittiöön siipirakennuksessa
    Petit Trianonin pohjakerros Marie Antoinetten aikana: A vartiotupa, B pääportaikko, C biljardihuone, D hopea- ja astiahuone, E "liikkuvien peilien" huoneen koneisto, F lämmityskeittiö, G pohjoiskäytävä, K-H galleriakäytävä kiinalaiselle karusellille, I-J "liikkuvien pöytien" koneistot / toimistoja / hedelmäkellareita, L käytävä kappeliin ja keittiöön siipirakennuksessa
  • Petit Trianonin välikerros Marie Antoinetten aikana: A kirjasto, B hovirouvan huone, C ensimmäisen kamarirouvan huone, D portaat 2. kerrokseen, E "reikätuoli" eli käymälä F. kylpyhuone lisätty 1837 G. kierreportaat ullakkokerrokseen lisätty 1837
    Petit Trianonin välikerros Marie Antoinetten aikana: A kirjasto, B hovirouvan huone, C ensimmäisen kamarirouvan huone, D portaat 2. kerrokseen, E "reikätuoli" eli käymälä F. kylpyhuone lisätty 1837 G. kierreportaat ullakkokerrokseen lisätty 1837
  • Petit Trianonin 2. kerros Marie Antoinetten aikana: A pääportaikko, B esihuone/tarjoiluhuone, C suuri ruokasali 50 hengelle, D pieni ruokasali 20 hengelle, E seurustelusalonki/ musiikkisalonki, F "liikkuvien peilien" buduaari, G kuningattaren makuuhuone, H pukeutumishuone, I portaikko ullakkokerrokseen, K kylpyhuone, L "reikätuoli" eli käymälä, J käytävä
    Petit Trianonin 2. kerros Marie Antoinetten aikana: A pääportaikko, B esihuone/tarjoiluhuone, C suuri ruokasali 50 hengelle, D pieni ruokasali 20 hengelle, E seurustelusalonki/ musiikkisalonki, F "liikkuvien peilien" buduaari, G kuningattaren makuuhuone, H pukeutumishuone, I portaikko ullakkokerrokseen, K kylpyhuone, L "reikätuoli" eli käymälä, J käytävä
  • Petit Trianonin ullakkokerros Marie Antoinetten aikana: A kuninkaan pukeutumishuone, B kuninkaan makuuhuone, C kuninkaan työhuone, D prinsessa Marie-Thérèse Charlotten huone, E Madame Élisabetin huone, F-J makuuhuoneita, L "reikätuoli" eli käymälä
    Petit Trianonin ullakkokerros Marie Antoinetten aikana: A kuninkaan pukeutumishuone, B kuninkaan makuuhuone, C kuninkaan työhuone, D prinsessa Marie-Thérèse Charlotten huone, E Madame Élisabetin huone, F-J makuuhuoneita, L "reikätuoli" eli käymälä

Jäljitelmiä

Petit Trianon on ollut esikuvana seuraaville rakennuksille:

Yhdysvalloissa:

  • Marble House (1888–1992), Yhdysvaltain teollistumisen aikainen yksityistalo Newportissa, Rhode Islandissa
  • Kentuckyn kuvernöörin palatsi (1912).
  • Koshland Mansion (1902–1904), 3800 Washington Street, Presidio Heightsissä, San Franciscossa on Petit Trianonin suoranainen jäljennös.[67]
  • San Josessa Kaliforniassa on The Petit Trianon -niminen konserttisali, joka arkkitehtuuriltaan muistuttaa alkuperäistä Petit Trianonia.[68]
  • Yalen yliopiston vuonna 1903 rakennettu Byers Hall on Hiss and Weekses -arkkitehtitoimiston suunnittelema Petit Trianonin jäljitelmä.

Muualla:

Viitteet

  1. ↑ [PDF] «Conférence de presse» [Arkistoitu], Jean-Jacques Aillagon, 14.12.2010, s. 60
  2. ↑ The Petit Trianon Palace of Versailles. 30.6.2023. Viitattu 24.6.2024. (englanniksi)
  3. ↑ The French Gardens of the Petit Trianon Palace of Versailles. 17.2.2023. Viitattu 24.6.2024. (englanniksi)
  4. ↑ a b Carl Grimberg: ”Ranska ennen vallankumousta”, Kansojen historia, osa 16: Valistuksen aika, s. 294–297. Suomentanut Lauri Hirvensalo. WSOY, 1983. ISBN 951-0-09744-6.
  5. ↑ a b David A. Hanser: Architecure of France, s. 292–. Greenwood Publishing Group, 2006. ISBN 978-0-313-31902-0. Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ a b Baulez, Christian (Michel Gallet et Yves Bottineau): «Le nouveau Trianon». Éditions Picard, Paris 2004. ss. 168–181. ISBN 2-7084-0721-X
  7. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Desjardins, Gustave: Le Petit Trianon : Histoire et description. Versailles, L. Bernard, 1885. Ss. 28, 33, 37, 56, 71, 75, 78, 87, 350-352, 357, 360, 405
  8. ↑ Arizzoli-Clémentel, Pierre: L'Album de Marie-Antoinette : Vues et plans du Petit Trianon à Versailles. Alain de Gourcuff, 2008. S. 9. ISBN 978-2-35340-042-3
  9. ↑ a b c d e f Convertisseur de monnaie d'Ancien Régime - Livres - euros convertisseur-monnaie-ancienne.fr. Viitattu 1.7.2024.
  10. ↑ Baulez, Christian (Michel Gallet et Yves Bottineau): Le nouveau Trianon. Les Gabriel, Paris, Éditions Picard, 2004. ISBN 2-7084-0721-X. S. 179
  11. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Le mot de Jean-Jacques Aillagon [Arkistoitu], dossier de presse sur le Petit Trianon, 2008.
  12. ↑ Benoît, Jérémie: Les Dames de Trianon. Paris, Berg International, 2012. ISBN 978-2-917191-53-8. S. 62
  13. ↑ a b c d e f g h i j k The Petit Trianon Palace of Versailles. 30.6.2023. Viitattu 21.6.2024. (englanniksi)
  14. ↑ Armstrong, Peter Drew: Petit Trianon 1761. Teoksessa: Companion to the History of Architecture, s. 1. 2017
  15. ↑ a b c Céline Autant: Le mobilier aux épis du Petit Trianon Le Magazine de Proantic Le Magazine de Proantic. 16.6.2019. Viitattu 22.6.2024. (ranskaksi)
  16. ↑ The Petit Trianon Palace of Versailles. 30.6.2023. Viitattu 1.7.2024. (englanniksi)
  17. ↑ a b The Petit Trianon Palace of Versailles. 30.6.2023. Viitattu 23.6.2024. (englanniksi)
  18. ↑ Louise Boisen Schmidt: This is Versailles: Petit Trianon: Queen's Bedchamber This is Versailles. 5.4.2013. Viitattu 25.6.2024.
  19. ↑ a b Ancienne ménagerie du Petit Trianon André Le Nôtre. 28.11.2015. Viitattu 24.6.2024. (ranskaksi)
  20. ↑ a b The French Gardens of the Petit Trianon Palace of Versailles. 17.2.2023. Viitattu 24.6.2024. (englanniksi)
  21. ↑ Orangerie de Jussieu, Petit Trianon : présentation André Le Nôtre. 19.1.2014. Viitattu 24.6.2024. (ranskaksi)
  22. ↑ Maison de Richard, jardin du Petit Trianon André Le Nôtre. 28.11.2015. Viitattu 24.6.2024. (ranskaksi)
  23. ↑ Le jeu de bague chinois aux XVIIe et XVIIIe siècles André Le Nôtre. 26.7.2014. Viitattu 29.6.2024. (ranskaksi)
  24. ↑ Annick Heitzmann: Les jeux de bague de Trianon. Versalia. Revue de la Société des Amis de Versailles, 2009, 12. vsk, nro 1, s. 77–96. doi:10.3406/versa.2009.894. Artikkelin verkkoversio.
  25. ↑ Heitzmann, Annick: Les jeux de bague de Trianon, Versalia, no 12,‎ 2009, ss. 77–96. ISSN 1285-8412
  26. ↑ a b Wendy Moonan: ANTIQUES; A Theater Fit for a Queen The New York Times. 12.7.2002. Viitattu 2.7.2024. (englanniksi)
  27. ↑ a b The Queen’s Theatre Palace of Versailles. 23.12.2021. Viitattu 1.7.2024. (englanniksi)
  28. ↑ A peek inside Marie Antoinette’s private theatre Apollo Magazine. 4.3.2021. Viitattu 3.7.2024. (englanniksi)
  29. ↑ Mme Campan (Jeanne-Louise-Henriette); Jean-Louise Henriette (Genest) Campan: The Private Life of Marie Antoinette: Queen of France and Navarre, s. 77–. Scrhiber, 1887. Teoksen verkkoversio.
  30. ↑ James Alexander Arnott, John Wilson, JOseph Maginnisse: The Petit Trianon: being a reproduction of plates from a work by James A. Arnott and John Wilson, architects, of Edinburgh. The Rotch traveling scholarship envois, s. 11–. Architectural Book Pub. Co, 1913. Teoksen verkkoversio.
  31. ↑ 1774 - XVIIIth century - Over the centuries - Versailles 3d www.versailles3d.com. Viitattu 24.6.2024.
  32. ↑ a b c Fraser, Antonia: Marie Antoinette: The Journey. New York: N.A. Talese/Doubleday 2001, 1. painos. Ss. 170, 220. ISBN 978-0-385-48948-5. (englanniksi)
  33. ↑ Madame de Polignac Palace of Versailles. 21.1.2020. Viitattu 25.6.2024. (englanniksi)
  34. ↑ Madame Campan Palace of Versailles. 15.5.2020. Viitattu 25.6.2024. (englanniksi)
  35. ↑ Louise Boisen Schmidt: This is Versailles: Marie Antoinette's Ladies This is Versailles. 1.7.2017. Viitattu 25.6.2024.
  36. ↑ Nolhac, Pierre de: Versailles and the Trianons. William Heinemann, London 1906. Ss. 288-289
  37. ↑ Smithsonian Magazine, Richard Covington: Marie Antoinette Smithsonian Magazine. Viitattu 3.7.2024. (englanniksi)
  38. ↑ Duvernois, Christian (ill. François Halard): Trianon : le domaine privé de Marie-Antoinette. Actes Sud, 2008. S. 66. ISBN 978-2742778386) Duvernois, Christian, Photographs by François Halard: Marie-Antoinette and the Last Garden at Versailles Rizzoli, New York 2008. ISBN-10 ‏ : ‎ 0847830683, ISBN-13 ‏ : ‎ 978-0847830688
  39. ↑ Smithsonian Magazine, Richard Covington: Marie Antoinette Smithsonian Magazine. Viitattu 30.6.2024. (englanniksi)
  40. ↑ Louise Boisen Schmidt: This is Versailles: Petit Trianon: Queen's Boudoir This is Versailles. 5.4.2013. Viitattu 2.7.2024.
  41. ↑ Trianon, Countryside Palaces Palace of Versailles. 17.12.2021. Viitattu 2.7.2024. (englanniksi)
  42. ↑ The Petit Trianon Palace of Versailles. 30.6.2023. Viitattu 21.6.2024. (englanniksi)
  43. ↑ The Petit Trianon Palace of Versailles. 30.6.2023. Viitattu 23.6.2024. (englanniksi)
  44. ↑ Versailles Petit Trianon Evening Visit It's a French Thing. Viitattu 29.6.2024. (englanniksi)
  45. ↑ Marie-Antoinette | Bernardaud Porcelain www.bernardaud.com. Viitattu 29.6.2024. (englanniksi)
  46. ↑ a b Sèvres. Coquetier en porcelaine tendre provenant du service à perles et barbeaux de Marie Antoinette. XVIIIe siècle, vers 1781. [Arkistoitu], Éloge de l'Art, Alain Truong, 8.4.2011.
  47. ↑ The Petit Trianon Palace of Versailles. 30.6.2023. Viitattu 21.6.2024. (englanniksi)
  48. ↑ Orangerie de Jussieu, Petit Trianon : présentation André Le Nôtre. 19.1.2014. Viitattu 24.6.2024. (ranskaksi)
  49. ↑ The Petit Trianon Palace of Versailles. 30.6.2023. Viitattu 21.6.2024. (englanniksi)
  50. ↑ Jardin anglais du Petit Trianon : présentation André Le Nôtre. 3.7.2014. Viitattu 24.6.2024. (ranskaksi)
  51. ↑ The English Gardens Palace of Versailles. 11.2.2020. Viitattu 23.6.2024. (englanniksi)
  52. ↑ a b Martina Padberg: Taide ja arkkitehtuuri, Pariisi, s. 429–431. Ullmann, 2008. 978-3-8331-4309-0.
  53. ↑ Le Hameau chateauversailles.fr. Viitattu 11.5.2016. (ranskaksi)
  54. ↑ Richard Mique Palace of Versailles. 29.10.2019. Viitattu 22.6.2024. (englanniksi)
  55. ↑ Haslip, Joan: Marie Antoinette. Otava, 1989. ISBN 951-1-10192-7. s. 194.
  56. ↑ The Queen’s Hamlet Palace of Versailles. 3.9.2018. Viitattu 22.6.2024. (englanniksi)
  57. ↑ The Queen's Hamlet Palace of Versailles. 29.9.2022. Viitattu 16.6.2024. (englanniksi)
  58. ↑ Hiidensalo, Venla: Teinikuningatar Marie Antoinette venlahiidensalo.wordpress.com. Arkistoitu 21.2.2008. Viitattu 18.4.2015..
  59. ↑ Wallace Collection Online - The Collection | Result wallacelive.wallacecollection.org. Viitattu 29.6.2024.
  60. ↑ Exhibition | The Petit Trianon during the Empire Enfilade. 10.7.2023. Viitattu 24.6.2024. (englanniksi)
  61. ↑ L'entresol - Château de Versailles archive.wikiwix.com. Viitattu 3.7.2024.
  62. ↑ Le Petit Trianon chateauversailles.fr. Viitattu 11.5.2016. (ranskaksi)
  63. ↑ Restitution du décor extérieur du Pavillon frais de Trianon grâce au mécénat de «The American Friends of Versailles»
  64. ↑ The Belvedere Pavilion At Versailles World Monuments Fund. Viitattu 25.6.2024. (englanniksi)
  65. ↑ VINCI and the World Monuments Fund become partners with the Château de Versailles for the restauration of Marie-antoinette's Belvederere VINCI. Viitattu 25.6.2024. (englanniksi)
  66. ↑ Maison de la Reine, hameau du Trianon : la restauration 2015-2018 André Le Nôtre. 14.5.2018. Viitattu 1.7.2024. (ranskaksi)
  67. ↑ Guidelines: Newsletters for San Francisco City Guides and Sponsors: San Francisco's Le Petit Trianon sfcityguides.org. Arkistoitu 18.2.2018. Viitattu 11.5.2016.
  68. ↑ The Trianon Theatre trianontheatre.com. Viitattu 11.5.2016.

Kirjallisuutta

  • Arizzoli-Clémentel, Pierre: Views and Plans of the Petit Trianon. Alain de Gourcuff, Paris, 1998.

Aiheesta muualla

  • Virallinen kotisivu: The Petit Trianon, Palace of Versailles (englanniksi)
  • Virallinen kotisivu La Hameau de la Reine: The Queen's Hamlet, Palace of Versailles (englanniksi)
  • Arkkitehti Richard Miquen piirroksia vuodelta 1786 Petit Trianonin päärakennuksesta sekä muista alueen rakennuksista, piirroksia alueen maisemista - Recueil des plans du Petit Trianon, 1786
  • Video Petit Trianonista ja sitä vuonna 1781 kuvaavista vesivärimaalauksista (ranskaksi)
  • Campan, Jeanne-Louise-Henriette: Mémoires sur la vie privée de Marie-Antoinette, reine de France et Navarre: suivis de souvenirs et d'anecdotes historiques sur les règnes de Louis XIV, de Louis XV et de Louis XVI . Henri Colburn et Co. et M. Bossang et Co. Séconde édition, Tome 1. Lontoo 1823
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansalliset
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
Maantieteelliset
  • Mérimée
  • Structurae